|
Tulen ja jään laulu osa 3 nide 1 Pehmeäkantinen, n. 570 sivua, ovh. 24 euroa Suomennos: Satu Hlinovsky Kannen kuva: Petri Hiltunen ISBN: 952-99268-4-7 Vanha susi on poissa, nuori on mennyt etelään pelaamaan valtaistuinpeliä, ja jäljellä on vain aaveita. Miekkamyrsky jatkaa kertomusta Seitsemän kuningaskunnan kohtalon hetkistä. Muurin takana valtavat ihmisjoukot ovat liikkeellä kannoillaan uhka, jollaista etelässä ei osata enää edes kuvitella. Toisaalla lohikäärmeiden äiti, maanpaossa oleva Daenerys Myrskysyntyinen, hakee omaa rooliaan kuningattarena jonka tehtävä on vallata synnyinmaansa takaisin. Kaiken keskipisteessä on kuninkaiden koitoksen pirstoma Westerosin valtakunta. Sota on jättänyt jälkensä myös sen asukkaisiin, eivätkä monet haavoista koskaan parane. Aatelissukujen välienselvittely jatkuu, ja uusia liittoja solmitaan yhtä nopeasti kuin vanhoja särjetään. "Olen oppinut, ettei rakkaus ole aina viisas. Se voi johtaa meidät mielettömiin tekoihin, mutta me seuraamme sydäntämme... minne se sitten ikinä meidät viekin." |
|
| |
|
Yksi myydyimpiä, kehutuimpia ja - ällistyttävää kyllä - myös
parhaimpia fantasiasarjoja vuosikausiin.
Niin häijyjä henkilöhahmoja, että voisivat pistellä Borgiat poskeensa.
George R. R. Martin (s. 1948) on amerikkalainen scifin, kauhun ja fantasian mestari. Hän on voittanut teoksillaan lukuisia palkintoja, kuten neljä Hugoa, kaksi Nebulaa ja World Fantasy Awardin. Kirjailijanuransa ohessa Martin on työskennellyt mm. opettajana, TV-käsikirjoittajana ja shakkiturnausten toimitsijana. Miekkamyrsky 1:n ovh on 24 euroa. Kirjakaupat voivat tilata kirjaa Kirjavälityksestä tai suoraan kustantajalta. Kirjan voi tilata suoraan meiltä postitse lähettämällä viestin osoitteeseen tilaukset@kirjava.com. Yksittäisen kirjan hinta postikuluineen on 24 euroa. (Hinta kotimaan postituksille.) Tilaus maksetaan etukäteen Kirjavan tilille 507811-226368 (Janakkalan Osuuspankki). Voimme lähettää myös postiennakolla, jolloin hintaan lisätään postiennakkomaksu. | |
| Etusivu | Yhteystietoja | Valtaistuinpeli | Kuninkaiden koitos | Miekkamyrsky | Linkkejä |